Hyvvee iltoo, väki!

No, kokeillaas uudestaan miltä elämä tuntuu hepoliinin pakkaspyörityksen jälkeen. Ulkona käväistiin koiran kanssa, jolla tuntuu olevan sitten - onneksi olkoon - ripuli tai ainakin maha sekaisin (no eikös se ole ripuli, pölö..). Hyvä että suostui kävelemään sisälle asti omin jaloin kun hidasteli loppukymmenmetreillä niin pahasti. Sitten tuli joku naapuri(?)n mies vastaan (haisi humalalle, ei näyttänyt), joka mitä ilmeisemmin tunnisti mut ja Aan, mutta mä en sitä. Puheli (niin kuin niillä on tapana) miten A on kasvanut siitä pienestä pallerosta noin suureksi ja silitteli Aata samalla. Koiranketaleppa heittäytyi (laskeutui makuulle nätisti..) miehen eteen ja näytti siltä kuin ei näkisikään mua. Mitä mä sillekin olen nyt tehnyt? Totesin siinä ääneen että "koira on uskollinen ystävä", viitaten siihen miten koira olisi lähtenyt senkin miehen mukaan vaikka siltä makuultansa jos saisi itse valita. Mutta mies ei tajunnut mun pointtia tokaisussa (niin kuin koiraihmiset nyt ei koskaan halua tajuta *kärjistys*) vaan jatkoi autuaasti A:n silittelyä ja sanoi että "niin onkin"... Joo, uskollinen ystävä in mai äääs.

Pakkasta oli 7,4 astetta ja kamala tuuli kaupan päälle (yllätys että rannikolla tuulee) joten kävely ei ollut mitään herkkua. Pahimmat ajatukset kuitenkin taisivat jäätyä siinä matkalla tai niin ainakin haluan uskotella itselleni.

Välillä mulle tulee sellainen olo kuin noin 10 vuotta sitten kun halusin muuttaa tästä kaupungista pois. Siis että haluaisi lähteä pois tästä kaupungista - uudestaan. Olikohan sitä liian kauan aikaa poissa ettei osaa kokea tätä enää omaksi paikakseen? Kaikki on jotenkin muuttunut mutta silti pysynyt samana... Silloin 10 vuotta sitten tavoite oli vain "mahdollisimman kauas pois täältä", ja yksi kriteeri oli vielä että "mahdollisimman kauas SISÄmaahan". Kai ikuinen kylmä tuuli on ääreisverenkierron heikkoudesta kärsivän ihmisen näkökulmasta ihan hyvä syy jättää joku kaupunki, tosin ei siellä savossakaan aina niin tyyntä ollut. Ja talvet siellä oli ihan täyttä helvettiä. Muistan sen ekankin talven kun yritin pärjätä mun säälittävillä kaupunkilaisen varusteilla, ohuehkolla talvitakilla ja ohuilla farkuilla kun pakkasta oli mittarissa 30astetta... Ei naurattanut kun koululle 15 minuuttia käveltyäsi ripset oli valkoisessa huurussa eikä veri kiertänyt missään. Ja tupakkaa EI kannata polttaa niissä lämpötiloissa ellei ole vähintään sormikkaat kädessä. T: lapasten ystävä.Oi Kallavesj, suorinesj!... ;)
Ja sitten sikäläisten mielestä talvi ei ole kunnolla alkanutkaan ellei ole vähintään jotain 20 astetta pakkasta... Perhanan (niin rakas) kalakukkomaa. Uutena vuotena soitti muuten eks-työkaveri M (se naispuolinen) ja puhelimessa höngittiin miten perseestä on kun viimeeksi ollaan oltu silmätysten yli kaksi vuotta sitten, silloin kun M kävi heittämässä vatta pystyssä heipat meidän eteisessä ennen muuttoa. Nyt sen pikkumieskin on jo kaksi vuotias ihan kohta, tässä kuussa. M:n lapsen isä kantaa muuten samaa sukunimeä kuin siskonpoika mutta tiettävästi eivät ole mitään(!) sukua keskenään. Pitäisi päästä näkemään kaikkia ihmisiä niin joku voisi palauttaa mut takaisin ystävän "hellällä kädellä" maan pinnalle. Jos sen tekisi vaikka O, hänelle kun tuli tilitettyä (I still do not remember so clearly what happened...) tuossa uutena vuotenakin varmaan ihan kaikki. O voisi palauttaa mut järkiini vaikka tokaisemalla "Tokene tosielämään, ämmä!"... Vai mitä O ;) No ei. Mä tiedän että O ei silleen sanoisi, ei ole koskaan sanonut pahasti. Varmaan noin kaksi kertaa (humalassa) on ollut jotain suht pienehköä erimielisyyttä. Kyllä O varmaan tietää mitä tarkoitan ja niistäkin on jo tsiljoona vuotta aikaa. ;)

Eipä täs nyt muuta. Ukkeli män sinne peliin ja mä alan leikkiä parilla uudella kuvankäsittelyohjelmalla, jotka ukkeli ystävällisesti latasi ihan mua(!) varten omasta vapaasta aloitteestaan tälle koneelle. Mä olin ihan otettu, kun tuolla tavalla ajateltiin mua. Ei satu meinaan liian usein. Ehkä mä opin käyttämään niitä pikku hiljaa, tällä hetkellä tilanne on se, että saatan tehdä yhtä kuvaa neljällä eri ohjelmalla pomppimalla ohjelmasta toiseen koska en tiedä miten jonkun saman jutun pystyy tekemään jollakin niistä muista ohjelmista. Helppoa, eikö :) Harmi vaan että kaiken kukkuraksi mun kamera tuntuu olevan aika mystisellä tavalla epäkunnossa enkä ole saanut ottaa valokuvia sitten ukkelin syntymäpäivän. Eli silloin tein kameralle jotain (vissiin) minkä vuoksi nyt itkee yhteistyöhaluttomuutta. Pitänee kysyä äitin kameraa lainaan jos kuvauksentuska yltyy liian suureksi...

P.S. Ei saa hylätä hepoliinia! Saisinks mä (jo) sorin? ...En? Pliiii-iiii-iiiis... :/

T:hepoliini