Heissulivei!

Tulin juuri yhdistetyltä huonekalujen etsimisreissulta/vanhempien luona vierailulta. Ensin ajattelin, että kun pääsen kotiin, heittäydyn vaan sohvalle nukkumaan loppuillaksi, on meinaan sen verran kipeä olo. Nyt istun tässä kuumemittari kainalossa. Jaaha, katsotaas tulos...no, 37,3 astetta, ei kai sitä voi kuumeeksi edes sanoa. Mutta muuten olo on aika paska, todella järkevää oli lähteä tässä tilassa ramppaamaan pitkin kyliä. Nuha jatkuu, nyt on tullut boonuksena kehiin myös yskä ja makuaisti on muisto vain. Ylähuuli ja nenä on ihan rohtuneita, ja aivotoiminnasta ei ole tietoakaan, jotenkin ihan höntti olo (varmaan heijastuu kirjoitteluunkin sit taas vaihteeksi).

Löysin sängyn ja löysin pöydän. Äiti maksoi...köh(T:luuseri). Tiistaina tuovat kotiinkuljetuksena. Sänky on aika kapea, mutta ei kai sitä mitään parisänkyä voi mihinkään koirankoppiin edes harkitakaan, ja kissa tykkää muutenkin nukkua mun tyynyllä, että siltä pohjalta... No, on se sänky hieman normaalia leveämpi, oisko joku metrinen. Runkopatja ja silleen. Pöytä on pyöreä, puinen, valkoiseksi maalattu. Ison peilin saan porukoiden luota (pitäähän sitä lumppuhepan saada ihastella nuutunutta olemustaan ja mahdollisia itkusilmiään koko vartalon pituudelta). Aika edullisia löytöjä, ettei se "mammabetaalarin" kukkarokaan köyhtynyt ihan kamalasti. No, jospa mä joskus vielä korvaan kaiken (eli jospa mulla joskus vielä olisi sen verran rahaa). Sain äidiltä myös joitakin haarukoita ja veitsiä, plus upouuden hienon keittiöveitsen, se kun oli saanut sellaisen setin jostakin kylkiäisinä. Mä luulen, että sen veitsen varsi on ehkä bambua(??).

Joo, jos en olisi näin raato (mulla ei ole edes hajuakaan mitä olen kirjoittanut), niin voisin vaikka taas ahdistua "näistä ajoista". Porukoiden luona makasin vähän aikaa sohvalla, ja erehdyin miettimään asioita, ja tuli hetkeksi taas jotenkin saakelin pelokas ja ahdistunut olo. Meidän äitin mielestä mä olen ollut oikein reipas, ottaen olosuhteet huomioon(ja ukkeli kans). No, miten sen nyt ottaa. Mä sanoin sille, kun vähän kirppiskierroksella (juu, käytiin taas sielläkin) jutusteltiin, ettei tämä ratkaisu missään nimessä ollut mulle mikään helppo, vaikkakin kuitenkin se eniten oikea varmasti. Siis munhan takia se ukkeli sinne muuttaa itsekseen. Eilen otettiin kumpikin sormukset pois sormista. Niin, mehän oltiin kihloissakin, ellen koskaan ole sanonut (en ole tainnut sanoa), en muista olenko.

Ostin (äiti osti) kirppikselta sellaisen hienon kultakehyksisen peilin, jollaista en koskaan varmaan olisi saanut laittaa elämässä ukkelin kanssa seinälle. Mä ihastelin sitä siellä kirppiksellä, ja äiti sanoi, että ostaa sen mulle, jos haluan, "pitäähän sitä jotakin krumeluuriakin olla". Kiitos äiti. Inhottavaa kun se on maksanut kaikenlaista. Mun logiikalla kun pitäisi tämän ikäisenä pystyä olemaan jo omillaan... Mutta ehkä tää on nyt joku poikkeustila, mitä elellään.

Sori, mä alan vihata kohta itteäni, kun ulosanti on niin kamalan takkuavaa ja kökköä, että taidan lopettaa ja mennä niistämään nenun noin sadannen kerran tänä päivänä. Jaksaiskohan sitä istua, vai menisköhän maaten. Nyt tarttis oikeen kunnon vierihoitoa yskänlääkkeen lisäksi. Mutmut, ei taida sellaista olla nyt vähään aikaan saatavilla. Siksi meinasin uhrata ainakin osan seuraavista rahoista johonkin isoon pehmonallekarhuun pumpattavan "Ken-nuken" sijaan. Ehkä.

<3Hepoliini

P.S. Toivottavasti en jatkossa saa kauhean usein päähäni tilittää tänne enää huppelissa (kuten eilen)...