Huomenta (rakkaat blogitoverit ja muut satunnaiset kulkijat)!

Nyt voisitte nostaa mulle vaikka hattua, olen ollut erityisen puuhakas tänään jo heti aamusta. Tietysti olen herännytkin jo kukonlaulun aikaan taas, tällä kertaa en herätyskelloon vaan kissaan, joka päätti että 6.22 on mitä mainioin aika herätä kun alkoi hinkata tassulla sängynpieltä. Se ei ole mitenkään kova ääni mutta ilmeisesti uneni on niin pinnallista (vaikka muuten olenkin, ah-niin-syvällinen, juujuu) että moinen karvanhankausääni tuo mielen tajunnan tilaan. Sitten mä nappasin mokoman karvapallon kainaloon, missä se makasi selällään jonkin aikaa kunnes saimme alkaa kuunnella ukkelin puhelin/herätyskelloherätystä vuorotellen. Ensin piippasi puhelin, jonka ukkeli laittoi torkulle. Sitten soi herätyskello, jonka ukkeli sammutti. Sitten soi puhelin vielä ainakin kaksi kertaa, missä vaiheessa mä kyllästyin kuuntelemaan piipitystä (kuten kissa myös) ja menin keittämään kahvia kissa ja koira vanavedessä. Ilmeisesti ukkeli ei ole vielä tajunnut että ellei yksi herätyskello herätä sitä (pelkää että patterit loppuu) niin mä kyllä teen sen ennenpitkää kuitenkin.

No mutta oli mulla tällä kertaa ihan syykin herätä ajoissa, yleensä herään muuten vaan vaikka ei olisikaan pakko juuri nyt tässä elämäntilanteessa. Mulla nimittäin oli kiire sinne kohdunkaulan syövän joukkoseulontaan. Ja tottakai siellä on juuri nyt ihan kauhea lumimyräkkä, onneks se ei ollut vielä alkanut siinä vaiheessa kun jäin bussilla kirkkopuistossa pois ja kävelin loppumatkan Itäiselle pitkäkadulle koska olin liian laiska ottamaan selvää mikä bussi sinne menisi. Ja sitä paitsi sinne nyt muutenkin oli naurettavat muutama sata metriä matkaa. No pääsin sisään heti kun löysin sinne, ei meinaan ollut numeroitu sitä mokomaa taloa ollenkaan. Melkeen sanoin siitä jotakin mutta sitten mä aattelin että ei se sen hoitajan vika ole jos sen työpaikkaa ei ole numeroitu ja onneks mä osasin navigoida niitten viereisten talojen perusteella. En mäkään nyt IHAN blondi ole kuitenkaan.

N
o. Kyllä ainakin naispuoliset tietää mitä papa-kokeen ottaminen merkkaa, eli housut pois ja sitten lihatiskille makaamaan haarat levällään ja sitten hoitaja työntää sun sisälle välineitä, joita on parempi olla katsomatta. Ainakin mä olen tullut siihen tulokseen vuosien varrella. Mulla on ollut jotain ikäviäkin kokemuksia noista näytteenottotilanteista mutta onneksi tämä kokenut hoitaja osasi ottaa sen näytteen ilman suurempaa vahingoittamisenhalua ja tuskanaiheutusta. Mun ei tarvinnut sitten käyttää mun etukäteen tilannetta varten harjoittelemaa fraasia näytteenottajalle: "ootko muuten kuullut että jotkut osaa ottaa sen näytteen ilman että sattuu noin saatanasti?!". Harkitsin myös huutavani jo ovelta että "oothan sä tehnyt tään aiemminkin mun alapäällä ei meinaan sitten (perkele) mitään harjoitella!" Todellakin onneksi ei tarvinnut. Kyllä se vähän kirpas mutta sen verta vaan että sen kesti kun ajatteli että voisi joutua kokemaan suurempaa tuskaa ellei kävisi noissa kokeissa. Itse asiassa se hoitsu sanoi että mä olin toinen kuudesta aamulle kutsutusta nuoresta naisesta (juu, mä olin nuori sen mielestä), joka tuli paikalle. Se sanoi että tosi moni jättää tulematta. Mä siihen sitten sanoin että kai ne luulee ettei se kolahda omalle kohdalle ja tuudittaudutaan siihen. Tai sitten niillä jotka eivät mene kokeisiin on jotain traumoja noista näytteeottotilanteista.

J
oskus kun olin melkeen yhdeksäntoistavuotias niin kävin Turussa papa-kokeessa vanhemmalla naistentautien lääkärillä. No, menin sinne kyllä ihan muusta syystä ja sovittiin että sillä kertaa ei papa-koetta otettaisi mutta tää mulkku alkoikin ottaa sitä multa ilman ennakkovarotusta. Sitten sillä oli joku hoitajaharjoittelija siinä mukana. Ja voi sanoa että jos et osaa varautua siihen niin kyllä meinaan sattuu. Tai jälkikäteen olen ajatellut että se varmaan tahallaan teki jotakin huonosti koska koskaan ennen sitä tai sen jälkeen ei ole sattunut niin paljon se näytteenotto. No mulla alkoi siinä pöydällä valua kyyneleet silmistä silkasta kivusta ja vitutuksesta ja se lääkäri vaan jotain että "mitäs sä nyt, höh". Se hoitaja oli ihan paniikissa melkeen. Sitten kun mä pääsin siitä pöydältä alas niin mua vitutti niin paljon etten saanut hetkeen sanaa suustani, mä vaan itkin, siinä vaiheessa puhtaasti vihasta ja kiukusta. Sitten se lääkäri vaan siinä aukoi naamaansa että "eihän tässä nyt ole mitään hätää" ja plaaplaaplaa, ollen koko ajan ylimielinen ja töykeä(paistoi läpi). Siinä sitten kokosin itseni ja annoin ämmän kuulla mitä mieltä mä olen siitä että otetaan näytepala mun sisukaluista vaikka ensin sovitaan ettei oteta. Voi vittu mä sanon että jos joskus törmään siihen henkilöön ja vielä tunnistan hänet niin tikullakaan ei kyllä muhun koske. Jos olisin tehnyt oikein niin olisin tehnyt valituksen siitä kusipäästä. Mutta vissiin ne luulee että nuoria tyttöjä voi kohdella kuin jotain paskaa. Ja kaupan päälle se ämmä kirjoitti väkisin mulle ehkäisypillerireseptin vaikka sanoin että meinasin lopettaa niitten paskojen syömisen, niin kuin sitten lopetinkin.

Kun papat oli takana, tulin kotiin ja ekana piti lähteä koiran kanssa ulos. Käytiin vähän metsässä pyörimässä kun nyt hetken aikaa on luntakin. Mette-meteorologi kyllä uhkasi että se lauhtuu taas eli eipä kauaa saada nauttia valkoisesta ja valosta täällä lounaassa ainakaan. Mielenkiintoista nähdä mitä tuo myrsky tuo taas tullessaan. Varmaan ainakin paljon kolareita, mikä on kurjaa mutta todennäköistä kun ihmiset palaa töistä kotiin. Ukkelillakin on tänään ajoharjoittelua mutta ne ajaa vielä suljetulla alueella eli ei tarvii lähteä seikkailemaan liikenteen sekaan.

Jeps. Ai niin. Mä tilasin nyt vihdoin ja viimein sen SusuPetalin "Taikkarin mäellä" -runokirjan. Nyt täytyy taas jatkaa tunnustusten sarjaa mutta en ole ennen ostanutkaan runokirjaa, en ainakaan muista, ja kyllä mä luulen että muistaisin jos olisin ostanut. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Mä oon aina vaan aatellut että sitä pitäisi olla jotenkin älyttömän tiedostava ja syvällinen persoona että ymmärtää jotain niin hienoa kuin runoja. Tai en mä tiedä oonko mä edes ajatellut niin mutta ehkä se on siinä kun itse en osaa luoda runoja niin tuntuu siksi vaikealta aihepiiriltä. Toisaalta harva runo on niin vaikeaselkoinen ettei siitä saisi mitään tolkkua ja onneksi meitä palikoita varten on keksitty haikut, joissa on niin selkeä rakenne että iskee vaan tavua paikallee niin avot! Ja tähän väliin rukoilen mielessäni että "Taikkarin mäellä" ei ole mikään haikukokoelma, ihan vaan edellisen lausonnon perusteella ja pääni säilyttääkseni. Siis mähän sanoin että mä oon oikea "runoasiantuntija" :D

Ja aiheen innostama pieni haiku lopetukseksi:


Oi papa, papa

Taikkarin mäellä soi
rokki ja saapas!